General information Teaching Examinations Structure of degree Study blocks Study units

Latinan kieli ja Rooman kirjallisuus

Oppiaineen tavoitteena on perehdyttää opiskelija latinan kieleen, Rooman kirjallisuuteen ja antiikin, erityisesti Rooman kulttuuriin sekä niihin kohdistuvaan tutkimukseen ja niiden jälkivaikutukseen. Keskeisellä sijalla on antiikin latinan kieli ja sillä kirjoitettu kirjallisuus, mutta tavoitteisiin kuuluu myös tutustuminen keskiajan latinaan ja uuslatinaan, ja opiskelija voi niin halutessaan painottaa niiden osuutta.

Latinan kielen ja Rooman kirjallisuuden opinnot valmistavat opiskelijoita opettajan ja tutkijan uralle sekä kirjastoalalle, mutta antavat pohjan myös antiikintutkimuksen ulkopuolella oleviin, humanistista koulutusta ja näkemystä edellyttäviin tehtäviin sekä esim. Välimeren alueella erilaisiin asiantuntijatehtäviin.

Suositeltavia sivuaineita ovat Kreikan kieli ja kirjallisuus, klassillinen arkeologia, jokin uusista kielistä (italia, saksa, ranska, espanja), yleinen kielitiede, Etelä-Aasian tutkimus, seemiläiset kielet ja kulttuurit, yleinen historia, taidehistoria, estetiikka, teatteritiede, yleinen kirjallisuustiede, kulttuuriantropologia, teoreettinen filosofia ja uskontotiede.

Perusopintojen tavoitteena on perehdyttää opiskelija antiikin kulttuurin pääpiirteisiin ja antaa sellainen kielitaito, että opiskelija pystyy itsenäisesti apuneuvoja käyttäen ymmärtämään helpohkoa autenttista proosaa.

Aineopinnoissa syvennetään ja laajennetaan latinan kielen taitoa ja kirjallisuuden tuntemusta, opetellaan käyttämään monipuolista lähdeaineistoa ja laatimaan sen pohjalta kirjallisia töitä.

Syventävien opintojen painopiste on erilaisiin antiikin lähteisiin perustuvan tieteellisin metodein toteutetun itsenäisen työskentelyn oppiminen. Samalla laajennetaan ja syvennetään kielen ja kirjallisuuden tuntemusta. Opiskelija voi valita erikoistumislinjan, jolle keskittyy. Erikoistumislinjat perehdyttävät opiskelijan syvällisemmin johonkin antiikintutkimuksen erityisalaan.